Paraolympialaiset ovat taas alkamassa, ja jäin pohtimaan niiden perusideaa urheilun näkökulmasta.
Ymmärrän hyvin ajatuksen siitä, että myös vammaisille huippu-urheilijoille halutaan tarjota mahdollisuus kilpailla keskenään ja mitata suorituksiaan. Samalla herää kuitenkin periaatteellinen kysymys siitä, miten urheilussa yleensä määritellään “reilu kilpailu”.
Urheilussa hyväksytään jo monia luokituksia: esimerkiksi sukupuolen, painoluokan tai iän mukaan. Paraurheilussa luokitus perustuu toimintakykyyn. Tavallaan samaa logiikkaa voisi soveltaa myös moniin muihin suorituskykyeroihin. Ajatusleikkinä voisi kuvitella esimerkiksi hiihtokilpailun, jossa 10 km matkalla olisi sarjoja vaikkapa näin:
– sarja niille, jotka hiihtävät 40–50 minuuttiin
– sarja niille, jotka hiihtävät 50–60 minuuttiin
– sarja niille, jotka hiihtävät yli tunnin
Kilpailu tapahtuisi siis samantasoisiksi arvioitujen osallistujien välillä.
Toinen kiinnostava kysymys liittyy teknologiaan. Jo nyt paraurheilussa käytetään varsin kehittyneitä apuvälineitä, kuten hiilikuituproteeseja. Voidaan pohtia, voiko teknologian kehittyessä joskus syntyä tilanne, jossa tällaiset apuvälineet eivät enää vain kompensoi vammaa, vaan jopa parantavat suorituskykyä verrattuna biologisiin raajoihin.
Missä tapauksessa raja kulkee apuvälineen ja suorituskykyä parantavan teknologian välillä? Ja miten urheilu silloin määrittelisi “reilun kilpailun”?
Kysymys ei ole tarkoitettu provokaatioksi, vaan aidoksi pohdinnaksi urheilun periaatteista. Olisi kiinnostavaa kuulla muiden näkemyksiä.