Sähkömagneettisen aallon olemus

[pähkäilijä]

Mikä pakottaa tekemään tuollaista teoriaa? Onko selitysvoimaisempi? Lopussa oli kehikko tai häkkyrä jonka suorat aaltoili miten sattuu, nyt meni yöunet. Uskon että todellisuus on "todellisempi", ja aaltoilu selittyy jollain järkevällä tavalla. Eipä silti, onhan meren aallokkokin sattumanvaraista. Kuitenkin luulisi että luonnonvoimat on tasaisia. Onko mikrotasolla sitten niin että sileät pinnat muuttuu rosoisiksi ja rosoisuus on luonnollista kun mennään tarpeeksi pieneen mittakaavaan?

[QS]

Mikä pakottaa tekemään tuollaista teoriaa? Onko selitysvoimaisempi?

On selitysvoimainen. Klassiset teoriat eivät pysty selittämään lukemattomia prosesseja: elektroni-positroni sironta, parinmuodostus, spontaani fotoniemissio, myonin hajoaminen, neutraalin pionin hajoaminen, elektronin magneettinen momentti, Lambin siirtymä, Higgsin mekanismi, kvarkkien rakenne, vahva vuorovaikutus, heikko vuorovaikutus, gluonit, värivaraus.... listaa voi jatkaa loputtomiin.

Mikä pakottaa? Ei mikään. Mutta ihmiskunnalla on uteliaisuus ympäröivää maailmaa kohtaan, ja halu löytää lainalaisuuksia luonnon ilmiöille.

[pähkäilijä]

Mikä pakottaa tekemään tuollaista teoriaa? Onko selitysvoimaisempi?

On selitysvoimainen. Klassiset teoriat eivät pysty selittämään lukemattomia prosesseja: elektroni-positroni sironta, parinmuodostus, spontaani fotoniemissio, myonin hajoaminen, neutraalin pionin hajoaminen, elektronin magneettinen momentti, Lambin siirtymä, Higgsin mekanismi, kvarkkien rakenne, vahva vuorovaikutus, heikko vuorovaikutus, gluonit, värivaraus.... listaa voi jatkaa loputtomiin.

Mikä pakottaa? Ei mikään. Mutta ihmiskunnalla on uteliaisuus ympäröivää maailmaa kohtaan, ja halu löytää lainalaisuuksia luonnon ilmiöille.

Aha siihen löytyy painavat syyt, niistä ei juuri mainita kun kvanttiteoriasta puhutaan. Mitä oudompi teoria, sitä enemmän pitäisi perustella sen syytä.
Kvanttiepätarkkuus mielestäni viittaa siihen että mikromaailmassa vuorovaikutukset "velloo". Tarkoitan että vuorovaikutukset on
- niin pieniä ettei niitä koskaan päästä mittaamaan
- niin nopeita ettei päästä mittaamaan
- niin pienessä tlassa ettei päästä mittaamaan
- niin kaoottisia ettei senkään puolesta päästä mittaamaan
Ja siksi joudutaan tekemään todennäköisyyslaskenta?

[Keckman]

Mikä pakottaa tekemään tuollaista teoriaa? Onko selitysvoimaisempi?

On selitysvoimainen. Klassiset teoriat eivät pysty selittämään lukemattomia prosesseja: elektroni-positroni sironta, parinmuodostus, spontaani fotoniemissio, myonin hajoaminen, neutraalin pionin hajoaminen, elektronin magneettinen momentti, Lambin siirtymä, Higgsin mekanismi, kvarkkien rakenne, vahva vuorovaikutus, heikko vuorovaikutus, gluonit, värivaraus.... listaa voi jatkaa loputtomiin.

Mikä pakottaa? Ei mikään. Mutta ihmiskunnalla on uteliaisuus ympäröivää maailmaa kohtaan, ja halu löytää lainalaisuuksia luonnon ilmiöille.

Aha siihen löytyy painavat syyt, niistä ei juuri mainita kun kvanttiteoriasta puhutaan. Mitä oudompi teoria, sitä enemmän pitäisi perustella sen syytä.
Kvanttiepätarkkuus mielestäni viittaa siihen että mikromaailmassa vuorovaikutukset "velloo". Tarkoitan että vuorovaikutukset on
- niin pieniä ettei niitä koskaan päästä mittaamaan
- niin nopeita ettei päästä mittaamaan
- niin pienessä tlassa ettei päästä mittaamaan
- niin kaoottisia ettei senkään puolesta päästä mittaamaan
Ja siksi joudutaan tekemään todennäköisyyslaskenta?

Eikös epätarkkuus kvanttimaailmassa johdu perimmältään siitä, että emme voi mitata sen ilmiöitä ja olioita vuorovaikuttamatta niihin? Mittaustapahtuma ei ole puhdas. Emme pääse käsiksi mikromaailman ilmiöihin "häiritsemättä" niitä.

[Eusa]

Mikä pakottaa tekemään tuollaista teoriaa? Onko selitysvoimaisempi?

On selitysvoimainen. Klassiset teoriat eivät pysty selittämään lukemattomia prosesseja: elektroni-positroni sironta, parinmuodostus, spontaani fotoniemissio, myonin hajoaminen, neutraalin pionin hajoaminen, elektronin magneettinen momentti, Lambin siirtymä, Higgsin mekanismi, kvarkkien rakenne, vahva vuorovaikutus, heikko vuorovaikutus, gluonit, värivaraus.... listaa voi jatkaa loputtomiin.

Mikä pakottaa? Ei mikään. Mutta ihmiskunnalla on uteliaisuus ympäröivää maailmaa kohtaan, ja halu löytää lainalaisuuksia luonnon ilmiöille.

Aha siihen löytyy painavat syyt, niistä ei juuri mainita kun kvanttiteoriasta puhutaan. Mitä oudompi teoria, sitä enemmän pitäisi perustella sen syytä.
Kvanttiepätarkkuus mielestäni viittaa siihen että mikromaailmassa vuorovaikutukset "velloo". Tarkoitan että vuorovaikutukset on
- niin pieniä ettei niitä koskaan päästä mittaamaan
- niin nopeita ettei päästä mittaamaan
- niin pienessä tlassa ettei päästä mittaamaan
- niin kaoottisia ettei senkään puolesta päästä mittaamaan
Ja siksi joudutaan tekemään todennäköisyyslaskenta?

Eikös epätarkkuus kvanttimaailmassa johdu perimmältään siitä, että emme voi mitata sen ilmiöitä ja olioita vuorovaikuttamatta niihin? Mittaustapahtuma ei ole puhdas. Emme pääse käsiksi mikromaailman ilmiöihin "häiritsemättä" niitä.

Ei. Sen ilmeneminen johtuu sekä fundamentaalista granulaatiosta että mittarirakenteiden olomuodoista. Ja kyseessä on epävarmuus, ei -tarkkuus.

[QS]

Eikös epätarkkuus kvanttimaailmassa johdu perimmältään siitä, että emme voi mitata sen ilmiöitä ja olioita vuorovaikuttamatta niihin?

Epämääräisyys tai epätarkkuus on kvanttisysteemin sisäinen ominaisuus.

Koulukirjaesimerkki on paikka- ja liikemääräoperattorien kommutointi \(\left[\hat x , \hat p \right]=i \hbar\), joka on nollasta poikkeava, ja tarkoittaa sitä, että systeemi ei voi olla paikan ja liikemäärän ominaistilassa yhtä aikaa.

Voidaan esimerkiksi perparoida systeemi siten, että paikka on välillä \(x\in \left[a,b\right]\), jolloin mahdolliset paikan arvot ovat välillä \(\Delta x\). Liikemäärän väli \(\Delta p\) on vähintään Heistenbergin epätarkkuuden verran, \(\displaystyle \Delta p \ge \frac{\hbar}{2\Delta x}\). Ja tämä mittauksesta riippumatta. Kun \(\Delta x\) tiedetään, niin vastaava liikemäärän jakauma voidaan laskea Fouriermuunnoksella.

Heisenbergin kaava kertoo, että liikemäärän jakauma ei voi olla 'kapeampi' kuin \(\hbar / 2\Delta x\).

[pähkäilijä]

Koulukirjaesimerkki on paikka- ja liikemääräoperattorien kommutointi \(\left[\hat x , \hat p \right]=i \hbar\), joka on nollasta poikkeava, ja tarkoittaa sitä, että systeemi ei voi olla paikan ja liikemäärän ominaistilassa yhtä aikaa.

Eikö tämä päde ennenkaikkea mittaukseen? Kun teekkaripallo kimpoaa nopeasta golfpallosta, g-pallon paikkaa ei voida tarkasti päätellä mutta g-pallon nopeus voidaan melko tarkasti laskea.

Mutta jos nopea g-pallo törmää pesäpalloon, silloin sen paikka on tarkemmin laskettavissa mutta sen nopeus vastaavasti epätarkemmin laskettavissa.

Ajattelen että tämä laki kertoo mittauksesta. Kuitenkin sekä paikka että nopeus on hyvin tarkasti olemassa. Se että mittaustekniikka ei saavuta molempia suurella tarkkuudella, on tekninen ongelma.

[Keckman]

Koulukirjaesimerkki on paikka- ja liikemääräoperattorien kommutointi \(\left[\hat x , \hat p \right]=i \hbar\), joka on nollasta poikkeava, ja tarkoittaa sitä, että systeemi ei voi olla paikan ja liikemäärän ominaistilassa yhtä aikaa.

Eikö tämä päde ennenkaikkea mittaukseen? Kun teekkaripallo kimpoaa nopeasta golfpallosta, g-pallon paikkaa ei voida tarkasti päätellä mutta g-pallon nopeus voidaan melko tarkasti laskea.

Mutta jos nopea g-pallo törmää pesäpalloon, silloin sen paikka on tarkemmin laskettavissa mutta sen nopeus vastaavasti epätarkemmin laskettavissa.

Ajattelen että tämä laki kertoo mittauksesta. Kuitenkin sekä paikka että nopeus on hyvin tarkasti olemassa. Se että mittaustekniikka ei saavuta molempia suurella tarkkuudella, on tekninen ongelma.

Muistan lukeneeni 1980-luvulla Scientific American lehdestä, että ns. piilomuuttujateoriat on voitu kokeellisesti kumota. Se liittyi johonkin Bellin epäyhtälöön. En väitä tajunneeni artikkelia, mutta luotan siihen, koska se oli Scientific Americaan lehdessä. Kvanttimekaniikan mukaan maailmassa on epätarkkuutta, mikä ei johdu mittaustapahtumasta, vaan on todellisuuden luonne.

[Eusa]

Koulukirjaesimerkki on paikka- ja liikemääräoperattorien kommutointi \(\left[\hat x , \hat p \right]=i \hbar\), joka on nollasta poikkeava, ja tarkoittaa sitä, että systeemi ei voi olla paikan ja liikemäärän ominaistilassa yhtä aikaa.

Eikö tämä päde ennenkaikkea mittaukseen? Kun teekkaripallo kimpoaa nopeasta golfpallosta, g-pallon paikkaa ei voida tarkasti päätellä mutta g-pallon nopeus voidaan melko tarkasti laskea.

Mutta jos nopea g-pallo törmää pesäpalloon, silloin sen paikka on tarkemmin laskettavissa mutta sen nopeus vastaavasti epätarkemmin laskettavissa.

Ajattelen että tämä laki kertoo mittauksesta. Kuitenkin sekä paikka että nopeus on hyvin tarkasti olemassa. Se että mittaustekniikka ei saavuta molempia suurella tarkkuudella, on tekninen ongelma.

Muistan lukeneeni 1980-luvulla Scientific American lehdestä, että ns. piilomuuttujateoriat on voitu kokeellisesti kumota. Se liittyi johonkin Bellin epäyhtälöön. En väitä tajunneeni artikkelia, mutta luotan siihen, koska se oli Scientific Americaan lehdessä. Kvanttimekaniikan mukaan maailmassa on epätarkkuutta, mikä ei johdu mittaustapahtumasta, vaan on todellisuuden luonne.

Bellin epäyhtälön perusteella paikalliset piilomuuttujat eivät voi toimia, mutta päivittyvän kentän mukainen ei-paikallinen piilomuuttuja on erittäin toimiva.

Eräs arjessa näkyvä piilomuuttuja on liikemäärän säilyminen.

[pähkäilijä]

Muistan lukeneeni 1980-luvulla Scientific American lehdestä, että ns. piilomuuttujateoriat on voitu kokeellisesti kumota. Se liittyi johonkin Bellin epäyhtälöön. En väitä tajunneeni artikkelia, mutta luotan siihen, koska se oli Scientific Americaan lehdessä. Kvanttimekaniikan mukaan maailmassa on epätarkkuutta, mikä ei johdu mittaustapahtumasta, vaan on todellisuuden luonne.

Varmasti on rakeisuutta joka alentaa tarkkuutta ja tämä siis ei ole "tekninen" ongelma vaan todellisuuden luonne.

Jotta energia voisi järjestäytyä pienimpään yksikköönsä, sen pitää saada oma rakenteensa rakentumaan ehyeksi kvantiksi, näin olettaisin. Joku voi tähän sanoa että se osa energiasta joka ei ole onnistunut järjestäytymään yksiköksi (rakeeksi) on pimeää ainetta joka harhailee ikuisesti universumissa.